torstai 19. kesäkuuta 2014

Pride risteily - Pride cruise - Pride kryssning

Tämänkin vuoden Pride sesongin päättää kohdallani Stockholm Pride.
Kyseessä on siis tähänmennessä isoin kulkue jossa olen ollut mukana.
Tänävuonna yritän järjestää Tukholmaan vielä enemmän väkeä kuin,
viimevuonna mukana oli. Ja olin siis yksin reissussa joten, kova paine ei ole.



Itseasiassa kasaan on saatu yksi hytillinen omituisia otuksia.

Alkuperäinen tavoite kuitenkin jää kauas. Odotukset olivat isot.

Otin viimesyksynä nimittäin yhteyttä Viking Lineen kysyen, voisiko

Viking Linen aluksella Stockholm Prideen suunnitella samanlaista
matkaa kuten Tukholman maratoonille. Tuolloin alus pysähtyy, Tukholmassa,
normaalia pidemmäksi ajaksi ja lähtee kohti Helsinkiä vasta ilta yhdeksältä.

Vastaukseksi olen saanut hiljaisuutta. Vaikenemista. En siis yhtään mitään.



Mutta kyseessä ei lopulta ole iso asia. Risteily tulee joskus kasvamaan.

Sitä ei laivayhtiöt voi estää, ja tulevaisuudessa ehkä kokonainen alus,
on sateenkaarikansan käytössä kun, me reissaamme Tukholman Prideen.



Onko se sitten bisnestä vai ei, no tottakai se on. Omalla tavallaan,
sateenkaarikansa on suuri kohderyhmä, myös laivayhtiöille.
Ajan kysymys miten kansa ottaa kyseisen "tuotteen" vastaan.
Toki voidaan kysyä lähtisikö väki Tukholmasta sitten Helsinkiin??
Miksikäs ei. Eihän se reissu ole yhtään erillainen, voisi olla kokemus heillekin.

Kannattaako Tukholman Prideen sitten matkustaa?? No tottakai.
Mikäli minulta kysytään niin ehdottomasti kannattaa.
Stockholm Pride on kuitenkin edellä Suomea ja ihan varmasti, 
kokemuksen arvoinen reissu.




Jos kiinnostuit suosittelen lähtemään ehdottomasti mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti